Tänään näin pitkästä aikaa yhtä todella ihanaa ystävääni. Sielunsiskoani, jonka kanssa pystytään juttelemaan kaikesta ja jonka kanssa ollaan koettua kaikenlaista. <3
Juteltiin paljon omista elämistämme, asioista jotka ovat elämässämme tapahtuneet, asioista jotka mieltämme ovat painaneet tai painavat tälläkin hetkellä ja onnesta. Mitä onni on, mitä se pitää sisällään?
Miten onkin niin hirmu helppoa verrata itseään ensiksi muihin ihmisiin ja niihin asioihin mitä heillä on, mutta mitä ei itsellä oli? Jollakin on rakastava kumppani rinnalla, jollakin on lapsi tai lapsia, joillakin on työ, joillakin omakotitalo, joillakin ne kaikki samassa paketissa. Tuoko ne asiat kuitenkaan onnea?
Eivät välttämättä, jos sinulla on koko ajan itsesi kanssa paha olla. Jos et suo itsellesi mahdollisuutta onneen, et anna itsellesi lupaa olla onnellinen, vihaat itseäsi, joka ikistä ruumiinosaasi ja elämääsi jonka keskelle olet syntynyt tai jollaisen olet luonut.
Mutta mikä siinä on niin vaikeaa, ettei anna itselleen lupaa olla onnellinen? Tai miksi vihaa itseään? Tai syyttelee tekemistään virheistä jne.. Asioita riittää.
Entä jos vain olisi ylpeä itsestään, siitä minkälainen on? Koska toista samanlaista ei ole. Mitä jos vain antaisi itselleen luvan olla onnellinen ja yrittää tiedostaa, että hetkinen.. minullakin on lupa olla onnellinen. Minullekin saa tapahtua hyviä asioita. Ehkä minä voisin niistä huonoistakin asioista yrittää löytää jotain hyvää. Miksi kaiken pitäisi olla vain paskaa? Koska ei se sitä ole. Minä voin olla onnellinen, jos minä niin itse haluan. Jos minä päätän, että teen elämästäni onnellisempaa, niin mikä estää minua saavuttamasta sitä? Onneni tiellä ei ole muita esteitä, kuin minä itse. Mutta jos minä oppisin ensin elämään itseni kanssa, enää minä en olisi itseni tiellä. Vaan ehkä siinä vierellä, näyttämässä oikeaa reittiä ja tukemassa ja valintojani.
Tähän lopuksi, KIITOS TIINALLE ETTÄ OLET OLEMASSA!
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
maanantai 26. joulukuuta 2011
Ei niin iloinen joulufiilis.
Heipsis vaan.
Oon nyt ollu täällä vanhempieni luona viettämässä joulua 3 yön ajan ja vielä ajattelin olla täällä ainakin 3 yötä.
Mulla ei oo jotenkaan tänä jouluna ollu ollenkaan minkäänlaista joulufiilistä. En jaksa joululauluja, en jaksa jouluhössötystä. Haluun vaan levätä ja olla, kuunnella musaa ja nukkua. Katsoa leffoja ja syödä itteni ähkyyn. Siitä on mun joulu tehty. Joululahjaksi sain sähköhammasharjan ja se riittää miulle. En mie muuta tarvii..
Mieliala ollu vaan jotenkin näinä viime päivinä niin alakuloinen. Siis.. mullahan oli oikein ihana viime viikko. Vähän kauempaa Suomea oli mun luomassa käymässä yks ihana mies, jonka kans meillä oli niin romanttinen ja hellä viikko, että! ollaan kerran nähty tän miehen kanssa aikasemmin, mutta sit sen jälkeen oli kaikenlaisia sekaannuksia ja vähän riitaakin kyseisen ihmisen kanssa.. mutta nyt meidän välit on taas lämmenneet. Voi että, ku mulla on sitä niin kova ikävä!!!!! se perjantaina jätti miut bussiasemalle, ku lähin sieltä tulee tänne porukoille ja se ite lähti sit ajelee takas omaan kotiinsa päin. ÄÄÄÄÄ.... miksi aina, AINA, kun mä tutustun johonki ihanaan.. ja kerranki ois hyvä mies.. niin miks sen pitää asua toisella puolella Suomea. :(((( eihän välimatka tietenkään este ole, mutta miten minäkään köyhä ihminen pääse ikinä minnekään, ku hyvä jos rahaa on ikinä mihinkään..
Toinen asia mikä on vetänyt mielialaa alaspäin, on; itsesyyttely. Täällä vanhempien luona ollessa oon nyt monesti miettiny, että mitähän vanhemmatkin mahtaa musta ajatella, ku oon tämmönen mielenterveyskuntoutuja, jonka elämä on vähän väliä pois raiteiltaan.. vaikka koko ajanhan tässä nää munkin asiat on menossa vaan parempaan suuntaan, toivon mukaan, mutta kun sitä ite toivois että kaikki tapahtus nyt ja heti. Ei viikon päästä, ei kuukauden päästä, vaan nyt HETI :D vaikka tottakai sen tietää, ettei mitkään asiat voi järjestyä oikein päivässä. Se vie aikaa.
Nooo.. jotain hyvääkin. Mie oon vaihtamassa miun terapeuttia, kun mulla ei oikein nykyisen kanssa kemiat natsaa. Tai siis oikeestaan rupeen hakemaan kelan kautta yksilöpsykoterapiaa, jossa mun ite täytyy etsii se psykiatri, tai psykologi tai mikä lie. Pitää alottaa tossa tammikuussa sen etsiminen. Jospa sen kanssa sitten voitais käsitellä näitä ongelmia ja mietteitä yhdessä ja paremmin.
Oon nyt ollu täällä vanhempieni luona viettämässä joulua 3 yön ajan ja vielä ajattelin olla täällä ainakin 3 yötä.
Mulla ei oo jotenkaan tänä jouluna ollu ollenkaan minkäänlaista joulufiilistä. En jaksa joululauluja, en jaksa jouluhössötystä. Haluun vaan levätä ja olla, kuunnella musaa ja nukkua. Katsoa leffoja ja syödä itteni ähkyyn. Siitä on mun joulu tehty. Joululahjaksi sain sähköhammasharjan ja se riittää miulle. En mie muuta tarvii..
Mieliala ollu vaan jotenkin näinä viime päivinä niin alakuloinen. Siis.. mullahan oli oikein ihana viime viikko. Vähän kauempaa Suomea oli mun luomassa käymässä yks ihana mies, jonka kans meillä oli niin romanttinen ja hellä viikko, että! ollaan kerran nähty tän miehen kanssa aikasemmin, mutta sit sen jälkeen oli kaikenlaisia sekaannuksia ja vähän riitaakin kyseisen ihmisen kanssa.. mutta nyt meidän välit on taas lämmenneet. Voi että, ku mulla on sitä niin kova ikävä!!!!! se perjantaina jätti miut bussiasemalle, ku lähin sieltä tulee tänne porukoille ja se ite lähti sit ajelee takas omaan kotiinsa päin. ÄÄÄÄÄ.... miksi aina, AINA, kun mä tutustun johonki ihanaan.. ja kerranki ois hyvä mies.. niin miks sen pitää asua toisella puolella Suomea. :(((( eihän välimatka tietenkään este ole, mutta miten minäkään köyhä ihminen pääse ikinä minnekään, ku hyvä jos rahaa on ikinä mihinkään..
Toinen asia mikä on vetänyt mielialaa alaspäin, on; itsesyyttely. Täällä vanhempien luona ollessa oon nyt monesti miettiny, että mitähän vanhemmatkin mahtaa musta ajatella, ku oon tämmönen mielenterveyskuntoutuja, jonka elämä on vähän väliä pois raiteiltaan.. vaikka koko ajanhan tässä nää munkin asiat on menossa vaan parempaan suuntaan, toivon mukaan, mutta kun sitä ite toivois että kaikki tapahtus nyt ja heti. Ei viikon päästä, ei kuukauden päästä, vaan nyt HETI :D vaikka tottakai sen tietää, ettei mitkään asiat voi järjestyä oikein päivässä. Se vie aikaa.
Nooo.. jotain hyvääkin. Mie oon vaihtamassa miun terapeuttia, kun mulla ei oikein nykyisen kanssa kemiat natsaa. Tai siis oikeestaan rupeen hakemaan kelan kautta yksilöpsykoterapiaa, jossa mun ite täytyy etsii se psykiatri, tai psykologi tai mikä lie. Pitää alottaa tossa tammikuussa sen etsiminen. Jospa sen kanssa sitten voitais käsitellä näitä ongelmia ja mietteitä yhdessä ja paremmin.
torstai 22. joulukuuta 2011
Pikainen postaus.
HEISSAN MY FRIENDS!!
Sori, en oo ehtiny tänne pahemmin postailee kun on ollu aikas kiirus viikko ja mukava viikko tässä. Mun luona on ollut käymässä yks mua 5 vuotta vanhempi komea mies, jonka kans ollaan täs vietetty leppoisaa aikaa, katseltu leffoja, tehty ruokaa jne.... :)
Viimesessä postauksessa mietin sitä kaveri-juttua, että kun ei mulle vastaillu tai mitn.. että onhan kaikki kunnossa. NIIN on kaikki kunnossa. Se oli vaan ollut nukkumassa ja puhelin oli ollu kiinni. Mutta mä ku oon sellanen hätähousu, että heti hätäilemässä.
Palailen asiaan tänne paremmalla ajalla tossa joulun jälkeen.
OIKEIN HYVÄÄ JA LÄMMINTÄ JOULUA KAIKILLE! <3
Sori, en oo ehtiny tänne pahemmin postailee kun on ollu aikas kiirus viikko ja mukava viikko tässä. Mun luona on ollut käymässä yks mua 5 vuotta vanhempi komea mies, jonka kans ollaan täs vietetty leppoisaa aikaa, katseltu leffoja, tehty ruokaa jne.... :)
Viimesessä postauksessa mietin sitä kaveri-juttua, että kun ei mulle vastaillu tai mitn.. että onhan kaikki kunnossa. NIIN on kaikki kunnossa. Se oli vaan ollut nukkumassa ja puhelin oli ollu kiinni. Mutta mä ku oon sellanen hätähousu, että heti hätäilemässä.
Palailen asiaan tänne paremmalla ajalla tossa joulun jälkeen.
OIKEIN HYVÄÄ JA LÄMMINTÄ JOULUA KAIKILLE! <3
maanantai 12. joulukuuta 2011
Storytime.
Varautukaa, ajattelin nyt kirjoittaa oikein piiiiiiiiiiiitkän postauksen, kun on niin tylsää. :-D (kahvipannu porisee tuolla taustalla, vaikka kellokin on jo 21.48, no se on vaan tää mun rytmi).
Tänään tosin pomppasin ylös jo klo. 09.00 *taputtaa*, hyvä minä. Ei paskempi juttu. Tuntuu kyllä olo paljon paremmalta kun herää aikaisin, kun tavallaan vaikka ei oiskaan minnekään sitä menoa, niin silti jotenkin mukava herätä vielä päivänvalon aikaan. Nyt talvisin kun on muutenkin koko ajan niin pimeää. Kesä, tule jo takaisin. <3
Joskus on hyvä pysähtyä paikalleen ja kysyä itseltään: "mitä minulle kuuluu?" ihan näin asiasta kymmenenteen ja... tällä hetkellä mun täytyy myöntää että mulle kuuluu ihan hyvää. Jotenkin se pitää sanoa näin varovaisesti "ihan", kun sitä on jotenkin tottunut sellaseen kokoaikaiseen masikseen/huonoon olotilaan, niin pitää ihan kuiskaten sanoo että nyt menee paremmin. Kai sitä jotenkin alitajuisesti pelkää koko ajan, että kohta taas varmaan kaikki romahtaa.
Juuuu.. eli hyvää kuuluu. Siis ihan hyvää. :D heh. Eilen tosiaan joo loppui Big Brotherhkin, nyyyyh :( ei oo nyt mitään mitä kattoo, tai no on.. mutta kuitenkin. Janica sitten voitti, mikä tosin ei yllättänyt, kun sitä aavistelinkin.. mut mut.. no ei ollu mun lemppariasukas, mutta toisaalta samapa tuo kuka sen voittaa, on niitä tärkeämpiäkin huolenaiheita elämässä.
Kävin tänään äitipolilla moikkaamassa serkkua ja sen miestä. Ne sai tossa ihan muutamia päiviä sitten suloisen tyttövauvan. <3 näin sen siitä oven lasin takaa, ja voi että miten pieni ja suloinen lapsi siellä nukkui <3 oon niin onnellinen niiden puolesta. Musta tulee muuten tälle lapselle sylikummi, mikä on mulle iso kunnia. Oi, ootan sitä päivää kun on kastetilaisuus :)
Taas mulle on iskeny kauhee vauvakuume. Näköjään miehilläkin voi sellainen olo. Mutta, siinä on vaan niinku taas kerran yks ongelma esteenä. Eipä oo kovin todennäköistä, että omaa lasta tulisin koskaan saamaan. Se on se, kun sitä on homoseksuaaliksi syntynyt ja miehistä kiinnostunut, niin harvemmimpa sitä 2 miestä voi lasta saaha. :( surettaa. Vaikka mukava juttu sinänsä se, että lähipiirissä noita mukuloita tunnutaan tekevän melkein kuin liukuhihnalta, mutta ei se ole silti sama asia. Joskus sitä vaan toivois, että vois kasvattaa pienestä ihmisestä kunnollinen ja hyvän aikuisen ja jolle voisi opettaa ns. omia elämän viisauksiaan. Mutta tähän tilanteeseen on nyt tyydyttävä.. ja that's it.
Asiasta taas vaihteeksi kukkaruukkuun. Mua on tänään vähän mietityttänyt mun yks hyvä ystävä. Se muutti yheltä paikkakunnalta samaan kaupunkiin (jossa minä asun), niin tässä muutamia kuukausia sitten. Ja, se on ollu nyt tässä kotipaikkakunnallaan käymässä vähän yli viikon. Sen piti tulla jo eilen takas tännepäin ja jännittämään mun kanssa yhdessä bb-finaalia. Mutta se oli sit niin väsynyt, ettei se jaksanut lähtee eilen enää ajamaan. Ei siinä mitään.
Mutta sit tänään oon yrittäny soittaa sille aika monta kertaa, tossa iltapäivällä joskus kolmen jälkeen. No se ei vastaa puhelimeen ja ajattelin, että no se varmaan vielä nukkuu. Sen sisko sit sattu olemaan fb:ssä ja kysyin siltä, että vielä se neiti X on nukkumassa ja sen sisko sano, et se oli tänään tullu aiemmin päivästä jo takas tännepäin. No sit oon yrittäny täs pitkin iltaa sille soittaa, et haluisko se tulla kahvelle mun luo, mutta se ei oo vastannu eikä oo soittanu takasin. Mä nyt ehkä taas mietin ihan liikaa, mutta tuli jo hetkeks sellanen mieleen.. että ei kai se vaan oo mistään suuttunu mulle.. :( ? en kyllä tietääkseni oo mitään pahaa ainakaan tehnyt. No, jospa siihen vaan olis joku järkevä selitys..
Ja viiielä asiasta kymmenenteen. :DDDD (joko kyllästyttää??) hehe. No niin, siis eli mähän oon ollu tässä kohta melkein jo vuoden ajan työttömänä. Tossa alkukeväästä mie olin sairaslomalla muutaman kuukauden, kun mulla taas tuo masennus iski pahempana. Ja tää syksy on sit ollu melkosta hullunmyllyä, ku oon ravannu terapeutilla, lääkärissä, työvoimapalvelu-keskuksessa ja vaikka sun missä..miettien että mitäs nyt seuraavaksi. No, vihdoin sit asiat alko selkenemään ja päätin hakea sellasta Kelan Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennusta paikasta X. No sen paikan kanssa aletaan ns. nyt kartottamaan, että mihin voisin mennä työharjoitteluun/kokeiluun. Eli tän tarkoituksena olis mua saada takas työelämään, ja samalla voisin harjottelujen aikana tutustua vaikkapa erilaisiin aloihinkin. Sitä on vähän vaikee selittää, mutta kuitenkin, mun piti kirjottaa sellaselle lapulle tavoitteitani, tiettyä aihetta koskien ja ajattelin nyt niitä tavoitteitani kirjottaa tännekkin..
Aseta kunkin elämän osa-alueen kohdalle 1-3 tavoitetta, jotka muuttavat elämääsi parempaan suuntaan.
OSA-ALUE 1: TYÖ
- Tavoitteena löytää viihtyisä ja monipuolinen työ
- Työ jossa opin uutta ja joka tarjoaa haasteita
- Hyvä työympäristö (käsittää siis niin henkisen kuin fyysisen ympäristön)
OSA-ALUE 2: IHMISSUHTEET
- Tavoitteena löytää esim. uusia ystäviä
- Ystäviä, joiden kanssa on paljon muutakin ajanvietettä kuin juominen
- Tavoitteena myös tavata enemmän sukulaisia ja ystäviä, jotka asuvat eri kaupungeissa
OSA-ALUE 3: VAPAA-AIKA
- Uusia harrastuksia esim. liikunta
- Enemmän sosiaalisia tilanteita vapaa-ajalla
- Normaalimpi päivärytmi
OSA-ALUE 4: TERVEYS
-Painon pudottaminen
-Tupakoinnin lopettaminen
-Terveellisemmät elämäntavat noin yleensä
Tossapa on sellaisia omia mietteitäni siitä, mitkä asiat voisivat muuttaa elämääni vähän parempaan suuntaan ja saamaan minut voimaan paremmin. Kannattaa muiden kirjotella tollasia tavoitejuttuja vaikka ja ottaa päämääriä elämään. Elämä ilman sisältöä, ei oikein tunnu miltään, joten siksi sitä sisältöä on hyvä olla.
Huh.... nyt saa tän postauksen kirjottaminen riittää, kädet alkaa olla kohta ihan muusina :D tähän loppuun vielä yks hyvä biisi johon oon ihastunu <3 ZAU!
Tänään tosin pomppasin ylös jo klo. 09.00 *taputtaa*, hyvä minä. Ei paskempi juttu. Tuntuu kyllä olo paljon paremmalta kun herää aikaisin, kun tavallaan vaikka ei oiskaan minnekään sitä menoa, niin silti jotenkin mukava herätä vielä päivänvalon aikaan. Nyt talvisin kun on muutenkin koko ajan niin pimeää. Kesä, tule jo takaisin. <3
Joskus on hyvä pysähtyä paikalleen ja kysyä itseltään: "mitä minulle kuuluu?" ihan näin asiasta kymmenenteen ja... tällä hetkellä mun täytyy myöntää että mulle kuuluu ihan hyvää. Jotenkin se pitää sanoa näin varovaisesti "ihan", kun sitä on jotenkin tottunut sellaseen kokoaikaiseen masikseen/huonoon olotilaan, niin pitää ihan kuiskaten sanoo että nyt menee paremmin. Kai sitä jotenkin alitajuisesti pelkää koko ajan, että kohta taas varmaan kaikki romahtaa.
Juuuu.. eli hyvää kuuluu. Siis ihan hyvää. :D heh. Eilen tosiaan joo loppui Big Brotherhkin, nyyyyh :( ei oo nyt mitään mitä kattoo, tai no on.. mutta kuitenkin. Janica sitten voitti, mikä tosin ei yllättänyt, kun sitä aavistelinkin.. mut mut.. no ei ollu mun lemppariasukas, mutta toisaalta samapa tuo kuka sen voittaa, on niitä tärkeämpiäkin huolenaiheita elämässä.
Kävin tänään äitipolilla moikkaamassa serkkua ja sen miestä. Ne sai tossa ihan muutamia päiviä sitten suloisen tyttövauvan. <3 näin sen siitä oven lasin takaa, ja voi että miten pieni ja suloinen lapsi siellä nukkui <3 oon niin onnellinen niiden puolesta. Musta tulee muuten tälle lapselle sylikummi, mikä on mulle iso kunnia. Oi, ootan sitä päivää kun on kastetilaisuus :)
Taas mulle on iskeny kauhee vauvakuume. Näköjään miehilläkin voi sellainen olo. Mutta, siinä on vaan niinku taas kerran yks ongelma esteenä. Eipä oo kovin todennäköistä, että omaa lasta tulisin koskaan saamaan. Se on se, kun sitä on homoseksuaaliksi syntynyt ja miehistä kiinnostunut, niin harvemmimpa sitä 2 miestä voi lasta saaha. :( surettaa. Vaikka mukava juttu sinänsä se, että lähipiirissä noita mukuloita tunnutaan tekevän melkein kuin liukuhihnalta, mutta ei se ole silti sama asia. Joskus sitä vaan toivois, että vois kasvattaa pienestä ihmisestä kunnollinen ja hyvän aikuisen ja jolle voisi opettaa ns. omia elämän viisauksiaan. Mutta tähän tilanteeseen on nyt tyydyttävä.. ja that's it.
Asiasta taas vaihteeksi kukkaruukkuun. Mua on tänään vähän mietityttänyt mun yks hyvä ystävä. Se muutti yheltä paikkakunnalta samaan kaupunkiin (jossa minä asun), niin tässä muutamia kuukausia sitten. Ja, se on ollu nyt tässä kotipaikkakunnallaan käymässä vähän yli viikon. Sen piti tulla jo eilen takas tännepäin ja jännittämään mun kanssa yhdessä bb-finaalia. Mutta se oli sit niin väsynyt, ettei se jaksanut lähtee eilen enää ajamaan. Ei siinä mitään.
Mutta sit tänään oon yrittäny soittaa sille aika monta kertaa, tossa iltapäivällä joskus kolmen jälkeen. No se ei vastaa puhelimeen ja ajattelin, että no se varmaan vielä nukkuu. Sen sisko sit sattu olemaan fb:ssä ja kysyin siltä, että vielä se neiti X on nukkumassa ja sen sisko sano, et se oli tänään tullu aiemmin päivästä jo takas tännepäin. No sit oon yrittäny täs pitkin iltaa sille soittaa, et haluisko se tulla kahvelle mun luo, mutta se ei oo vastannu eikä oo soittanu takasin. Mä nyt ehkä taas mietin ihan liikaa, mutta tuli jo hetkeks sellanen mieleen.. että ei kai se vaan oo mistään suuttunu mulle.. :( ? en kyllä tietääkseni oo mitään pahaa ainakaan tehnyt. No, jospa siihen vaan olis joku järkevä selitys..
Ja viiielä asiasta kymmenenteen. :DDDD (joko kyllästyttää??) hehe. No niin, siis eli mähän oon ollu tässä kohta melkein jo vuoden ajan työttömänä. Tossa alkukeväästä mie olin sairaslomalla muutaman kuukauden, kun mulla taas tuo masennus iski pahempana. Ja tää syksy on sit ollu melkosta hullunmyllyä, ku oon ravannu terapeutilla, lääkärissä, työvoimapalvelu-keskuksessa ja vaikka sun missä..miettien että mitäs nyt seuraavaksi. No, vihdoin sit asiat alko selkenemään ja päätin hakea sellasta Kelan Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennusta paikasta X. No sen paikan kanssa aletaan ns. nyt kartottamaan, että mihin voisin mennä työharjoitteluun/kokeiluun. Eli tän tarkoituksena olis mua saada takas työelämään, ja samalla voisin harjottelujen aikana tutustua vaikkapa erilaisiin aloihinkin. Sitä on vähän vaikee selittää, mutta kuitenkin, mun piti kirjottaa sellaselle lapulle tavoitteitani, tiettyä aihetta koskien ja ajattelin nyt niitä tavoitteitani kirjottaa tännekkin..
Aseta kunkin elämän osa-alueen kohdalle 1-3 tavoitetta, jotka muuttavat elämääsi parempaan suuntaan.
OSA-ALUE 1: TYÖ
- Tavoitteena löytää viihtyisä ja monipuolinen työ
- Työ jossa opin uutta ja joka tarjoaa haasteita
- Hyvä työympäristö (käsittää siis niin henkisen kuin fyysisen ympäristön)
OSA-ALUE 2: IHMISSUHTEET
- Tavoitteena löytää esim. uusia ystäviä
- Ystäviä, joiden kanssa on paljon muutakin ajanvietettä kuin juominen
- Tavoitteena myös tavata enemmän sukulaisia ja ystäviä, jotka asuvat eri kaupungeissa
OSA-ALUE 3: VAPAA-AIKA
- Uusia harrastuksia esim. liikunta
- Enemmän sosiaalisia tilanteita vapaa-ajalla
- Normaalimpi päivärytmi
OSA-ALUE 4: TERVEYS
-Painon pudottaminen
-Tupakoinnin lopettaminen
-Terveellisemmät elämäntavat noin yleensä
Tossapa on sellaisia omia mietteitäni siitä, mitkä asiat voisivat muuttaa elämääni vähän parempaan suuntaan ja saamaan minut voimaan paremmin. Kannattaa muiden kirjotella tollasia tavoitejuttuja vaikka ja ottaa päämääriä elämään. Elämä ilman sisältöä, ei oikein tunnu miltään, joten siksi sitä sisältöä on hyvä olla.
Huh.... nyt saa tän postauksen kirjottaminen riittää, kädet alkaa olla kohta ihan muusina :D tähän loppuun vielä yks hyvä biisi johon oon ihastunu <3 ZAU!
sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Herkuttelua ja BB-Finaalin odottelua.
Iso nyyh, Big Brother 2011 päättyy tänään. Mihin tää reilu 3 kk on taas mennyt.. ja mitä mä nyt seuraan silloin kun ei ole tekemistä? ;< ei kai mulla vaan oo köyhä elämä.. eeeei :D heh. Mutta jostainhan se huvi on revittävä.
Vaikee muuten sanoo, kuka astelee voittajana talosta. Mun suosikki Sebastian tippu viime viikolla, enkä oikein tiiä kuka näistä jäljellä olevista on paras.. en ainakaan toivois Benin voittavan. En kyllä Tanjankaan. Toisaalta Janicastakaan en oo saanu mitään irti. Että ehkä sitten Mikael tai Suvi. Äh.. vaikeeta. No illalla selvii.. :D
Kuka on teidän suosikki?
Odottelen tässä että ruoka valmistuis. Päätin tänään vähän retkahtaa ja syön rasvasta ruokaa. Ranskalaisia, kalapuikkoja ja kermaviilikastiketta <333 mmmh. Nam. Sit mulla on vielä karkkipussi. <3 kyllä nyt kelpaa. Ja oikeestaan voin ihan hyvällä omalla tunnolla nyt vähän herkutellakkin. Oon viikon aikana polkenu kuntopyörällä melkein 40 kilometriä, mikä on mulle saavutus. :D
Pakko oli alottaa nyt tää kunnon liikkuminen, ku mulla ei tätä ikää vielä niin kovin paljoa oo, ja mulla on jo nyt verenpaine-ongelmia ja lääkityskin sitä varten. :// ei ei ei. Nyt kun vielä voi, niin täytyy ruveta liikkuu vaan enemmän ja enemmän ja tiputtaa vähän painoa.
Mutta nyt mä poistun. Antoisaa BB-finaalia kaikille jotka sitä seuraa!
Vaikee muuten sanoo, kuka astelee voittajana talosta. Mun suosikki Sebastian tippu viime viikolla, enkä oikein tiiä kuka näistä jäljellä olevista on paras.. en ainakaan toivois Benin voittavan. En kyllä Tanjankaan. Toisaalta Janicastakaan en oo saanu mitään irti. Että ehkä sitten Mikael tai Suvi. Äh.. vaikeeta. No illalla selvii.. :D
Kuka on teidän suosikki?
Odottelen tässä että ruoka valmistuis. Päätin tänään vähän retkahtaa ja syön rasvasta ruokaa. Ranskalaisia, kalapuikkoja ja kermaviilikastiketta <333 mmmh. Nam. Sit mulla on vielä karkkipussi. <3 kyllä nyt kelpaa. Ja oikeestaan voin ihan hyvällä omalla tunnolla nyt vähän herkutellakkin. Oon viikon aikana polkenu kuntopyörällä melkein 40 kilometriä, mikä on mulle saavutus. :D
Pakko oli alottaa nyt tää kunnon liikkuminen, ku mulla ei tätä ikää vielä niin kovin paljoa oo, ja mulla on jo nyt verenpaine-ongelmia ja lääkityskin sitä varten. :// ei ei ei. Nyt kun vielä voi, niin täytyy ruveta liikkuu vaan enemmän ja enemmän ja tiputtaa vähän painoa.
Mutta nyt mä poistun. Antoisaa BB-finaalia kaikille jotka sitä seuraa!
Pakkomielteiden vanki.
Ihan ensin tähän alkuun. Katoin tossa äsken sellasen leffan, kun Faces in the crowd. Kannattaa katsoa jos tykkää trillereistä. Itse suuren kauhu ja trilleri-leffojen ystävänä pidän monista näiden genren leffoista, vaikka tosin paljon on myös niitäkin huonoja. Jotkut leffat on kuitenkin onnistuneet ihan hyvin. Ei tämäkään leffa parhaimmasta päästä ollut, mutta ei kyllä mikään huonokaan.
No sitten itse aiheeseen, mitä rupesin tänään miettimään on se, että yks mun ns. oireena on pakkomielteet.. Pakkomielteethän voi olla osa masennuksesta kärsivää, mutta joskus oon miettinyt voiko näihin pakkomielteisiin vaikuttaa se, että mun äidillä on skitsofrenia vai voiko jotkut "traumat" aiheuttaa näitä. Ei mulla tällaisia pakkomielteitä ollut nuorempana. Ne alko tossa muutamia vuosia sitten. Tässä nyt hieman listaa niistä, joista minä "kärsin". Eikä ne ole mitään sellaisia hetkellisiä tai normaaleja, vaan pikemminkin erittäin epänormaaleja, joista haluisin päästä eroon.
-Käsienpesu-pakko. Tää nyt on onneks vähän vähentyny, mutta yhteen aikaan mulla oli tarve pestä koko ajan, joka asian jälkeen käteni. Siis hyvähän se on, että on hygieeninen, mutta rajansa kaikella. Talvet varsinkin niitä pahimpia aikoja, kun on muutenkin kylmä ja kuivaa iho, niin iho oli sen takia aina ihan rikki. Mä oon yrittänyt miettiä, mikä tällasen pakon voisi aiheuttaa ja oon tullut päässäni ja terapeuttien kanssa siihen tulokseen, että saatan ajatella itsestäni että olen jotenkin saastainen ja likainen ihminen. Siis niin kun henkisesti. Esim. tuollaisen ajattelun voisi aiheuttaa esim. useat yhden illan suhteet? En tiiä sit onko tuossa perää, mutta voi olla.
-Mä en osaa tälle pakkomielteelle antaa oikein nimeä, mutta tarkistan useaan useaan kertaan aina ennen jonnekin lähtöä levyt, kahvinkeittimen, tv:n, tietokoneen jne. että ne on kiinni. Myös ulko-ovi kuuluu niihin tarkistettaviin asioihin. Tuokin tietysti hyvä asia siinä mielessä, että on huolellinen. Ei jätä hellaa tai kahvinkeitintä päälle tmv. Mutta kun se ei jää siihen, että tarkistan ne kerran. Vaan saatan tarkistaa ne tosi monta kertaa. Usein ihan ahdistaa lähteä pidemmäksi aikaa jonnekin, kun saatan pelätä että onkohan se hellan levy jäänyt päälle tai jotain.
-Tällekkään en oikein osaa antaa nimeä. Mutta mulla on usein tapana tehdä aina jotkut asiat tietyssä järjestyksessä. Ei ole välttämättä mitään tiettyä asiaa. Mutta esim. vaikka suihkussa käydessä pesen itseni tietyssä järjestyksessä, tai joku muu asia. Saatan tehdä ne tietyssä järjestyksessä, ettei ns. harmonia rikkoontuisi.
Tuossa nyt muutamia sellaisia asioita, jotka vaikuttaa inhottavalla tavalla elämääni. Ei oo kivaa stressata koko ajan jotain asioita, tai tehdä jotkin asiat pakonomaisessa järjestyksessä. Tää tuntuu ihan itseni kiduttamiselta, ja vaikka en haluaisi olla mikään pakkomielteideni vanki, niin jokin osa minussa, minun mielessäni ohjaa minua tekemään näitä asioita.. :((
Ehkä tuollainen pakollinen levyjen, kahvinkeittimen ym. tarkistelupakko voi kans jotenkin liittyä siihen, että mua pelottaa usein, että mulle tapahtuu jotain pahaa. Se tuntuu jotenkin olevan ristiriidassa sen kanssa, että joskus musta tuntuu että ois vaan parempi ku oisin kuollut tai en ois ikinä syntynytkään, mutta joku osa minusta haluaa kovasti elää ja taistella. Mutta mua pelottaa, että yhdenäkin elämä loppuukin, enkä saanut saavutettua elämässäni mitään merkittävää..
Näihin tunnelmiin taas päättelen tän tekstin.. jos tätä joku lukee, jolla on ollut tai on samanlaisia pakkomielteitä tai muita, niin kertokaa ihmeessä omistanne?
No sitten itse aiheeseen, mitä rupesin tänään miettimään on se, että yks mun ns. oireena on pakkomielteet.. Pakkomielteethän voi olla osa masennuksesta kärsivää, mutta joskus oon miettinyt voiko näihin pakkomielteisiin vaikuttaa se, että mun äidillä on skitsofrenia vai voiko jotkut "traumat" aiheuttaa näitä. Ei mulla tällaisia pakkomielteitä ollut nuorempana. Ne alko tossa muutamia vuosia sitten. Tässä nyt hieman listaa niistä, joista minä "kärsin". Eikä ne ole mitään sellaisia hetkellisiä tai normaaleja, vaan pikemminkin erittäin epänormaaleja, joista haluisin päästä eroon.
-Käsienpesu-pakko. Tää nyt on onneks vähän vähentyny, mutta yhteen aikaan mulla oli tarve pestä koko ajan, joka asian jälkeen käteni. Siis hyvähän se on, että on hygieeninen, mutta rajansa kaikella. Talvet varsinkin niitä pahimpia aikoja, kun on muutenkin kylmä ja kuivaa iho, niin iho oli sen takia aina ihan rikki. Mä oon yrittänyt miettiä, mikä tällasen pakon voisi aiheuttaa ja oon tullut päässäni ja terapeuttien kanssa siihen tulokseen, että saatan ajatella itsestäni että olen jotenkin saastainen ja likainen ihminen. Siis niin kun henkisesti. Esim. tuollaisen ajattelun voisi aiheuttaa esim. useat yhden illan suhteet? En tiiä sit onko tuossa perää, mutta voi olla.
-Mä en osaa tälle pakkomielteelle antaa oikein nimeä, mutta tarkistan useaan useaan kertaan aina ennen jonnekin lähtöä levyt, kahvinkeittimen, tv:n, tietokoneen jne. että ne on kiinni. Myös ulko-ovi kuuluu niihin tarkistettaviin asioihin. Tuokin tietysti hyvä asia siinä mielessä, että on huolellinen. Ei jätä hellaa tai kahvinkeitintä päälle tmv. Mutta kun se ei jää siihen, että tarkistan ne kerran. Vaan saatan tarkistaa ne tosi monta kertaa. Usein ihan ahdistaa lähteä pidemmäksi aikaa jonnekin, kun saatan pelätä että onkohan se hellan levy jäänyt päälle tai jotain.
-Tällekkään en oikein osaa antaa nimeä. Mutta mulla on usein tapana tehdä aina jotkut asiat tietyssä järjestyksessä. Ei ole välttämättä mitään tiettyä asiaa. Mutta esim. vaikka suihkussa käydessä pesen itseni tietyssä järjestyksessä, tai joku muu asia. Saatan tehdä ne tietyssä järjestyksessä, ettei ns. harmonia rikkoontuisi.
Tuossa nyt muutamia sellaisia asioita, jotka vaikuttaa inhottavalla tavalla elämääni. Ei oo kivaa stressata koko ajan jotain asioita, tai tehdä jotkin asiat pakonomaisessa järjestyksessä. Tää tuntuu ihan itseni kiduttamiselta, ja vaikka en haluaisi olla mikään pakkomielteideni vanki, niin jokin osa minussa, minun mielessäni ohjaa minua tekemään näitä asioita.. :((
Ehkä tuollainen pakollinen levyjen, kahvinkeittimen ym. tarkistelupakko voi kans jotenkin liittyä siihen, että mua pelottaa usein, että mulle tapahtuu jotain pahaa. Se tuntuu jotenkin olevan ristiriidassa sen kanssa, että joskus musta tuntuu että ois vaan parempi ku oisin kuollut tai en ois ikinä syntynytkään, mutta joku osa minusta haluaa kovasti elää ja taistella. Mutta mua pelottaa, että yhdenäkin elämä loppuukin, enkä saanut saavutettua elämässäni mitään merkittävää..
Näihin tunnelmiin taas päättelen tän tekstin.. jos tätä joku lukee, jolla on ollut tai on samanlaisia pakkomielteitä tai muita, niin kertokaa ihmeessä omistanne?
lauantai 10. joulukuuta 2011
Unirytmit päin honkia ja muuta kivaa.
Näköjään nukkumisestakin voi tehdä ongelman.
Minulla ei kuitenkaan oo sitä ongelmaa, niin kuin monilla muilla, etten osais nukkua tai sais nukuttua tarpeeksi. Vaan pikemminkin päinvastoin, että nukun aina ihan liikaa.
Unirytmit on ollu jo pidemmän aikaa ihan päin honkia. Niinä päivinä kun ei oo minnekään mitään menoa, niin edellisenä yönä saatan valvoa tosi myöhään katsoen leffoja ja surffaillen netissä ja sitten päivät venyy pitkälle nukkuen. Vaikka laittaisin herätyskellon ihan sitä varten että heräisin kerrankin ajoissa, niin kuitenkin sitä siirrän aina ja aina vaan eteenpäin. Tänäänkin heräsin vasta 17.10 :D Great. Ja nyt tuntuu että koko päivä on pilalla, kun ei ole mitään järkevää saanu aikaan. Vai olenko mä vaan liian ankara itselleni? Jos ei minnekään ole menemistä, niin eikö se toisaalta ole ihan sama herääkö aikaisin vai nukkuuko pitkään, koska enhän mä kuitenkaan tee siinä mitään pahaa muille. Pikemminkin ehkä hallaa itselleni, mutta ei kai sen pitäisi niin vaarallista olla.
Jotain positiivista ainakin tässäkin päivässä on se, että en herännyt krapulassa, koska en ollut eilen juomassa, siitä olen tosi ilonen!
Luen tällä hetkellä sellasta kirjaa kun : Ota henkinen voimasi käyttöön. Kirjoittanut Wayne W. Dyer. Siinä on hyvin kerrottu, muun muassa ihmisten ongelmista. "Ongelmat alkavat aina meidän omasta mielestämme. Ongelma on vain illuusio, jonka me itse henkisesti luomme. Ja ongelmaan on aina henkinen ratkaisu". "Kuinka vahvasti haluat tietää, ilman epäilyksen häivää, että kaikkiin elämäsi ongelmiin, pahimpiinkin, sisältyy suurimman hyvän siemen? Voimme oppia näkemään jokaisen kriisin uutena mahdollisuutena, joka ei tee elämää välttämättä helpommaksi, mutta tekee sen tyydyttävämmäksi. Silloin emme näe mitään asiaa negatiivisena", hän kirjoittaa.
Minusta noissa lauseissa on pointtinsa. Ehkä sinullekin, joka tätä blogia luet, saattaa olla tuttua se.. että jossain elämän vaiheessa kaikki voi ollakin ympärilläsi ihan hyvin, mutta sinä itse luot itsellesi koko ajan uusia ongelmia ja stressinaiheita? Minäkin teen itse monesti niin. Jos on aikoja jolloin kaikki on hyvin, luon kuin tyhjästä jonkin ongelman aiheen, mistä taas stressata. Tuntuu jopa ihan hassulta. Toi saa mut ajattelemaan, että ei ihmekään, että minusta ei mikään tunnu koskaan tarpeeksi hyvältä, koska minun mieleni syvimmät sopukat on ne, jotka yrittävät koko ajan luoda uusia haasteita ja niitä ongelmia. Täytyisi siis ruvetakin ajattelemaan asiaa niin päin, että se ongelma on vain illuusio. Sitä ei ole olemassa, kun vain minun mielessäni.
Asiasta kymmenenteen, kannattaa muidenkin lainata toi kirja tai oikeestaan ihan mikä tahansa kirja, mitkä käsittelee henkisiä asioita. Niissä on yllättävän paljon hyviä pointteja, joista voi saada jotain irti.
Asiasta sitten muihin.. vitsi, että säikähdin äsken, kun ovikelloani alettiin pimputtamaan ihan hullun lailla. Ajattelin eka, että siellä ois varmaan joku mun kaveri, mutta kun katoin ovisilmästä, ni siellä olikin joku nuori poika. No ajattelin avata oven. Ja sillähän oli kädessään, joku paperi täynnä tekstiä ja jonka se ois halunnut mun lukevan. Sanoin kuitenkin saman tien, että "ei kiitos". Mä en oikein tykkää noista ovelta-ovelle ramppaajista. Mistä mä voin sen oikeesti ees tietää, että onko niillä mitään suurta huolta vai yrittääkö ne vaan huijaamalla kerätä ihmisiltä rajat ja muutenkin.. miten ne edes uskaltaa pimputella ovilta oville? En mä ainakaan uskaltais. Ei tiiä ikinä, kuka hullu voi avata oven.. :s No omapahan on niiden ongelmansa. Taidan kohta laittaa tohon oveeni lapun, että "ei kaupustelijoita tai muita hihhuleita".. xD
Laitan tähän lopuksi runon, joka on tossa mainitsemassani kirjassa. Hyvää vloppua kaikille!
MAJATALO
Olla ihminen on majatalo
Joka aamu saapuu joku uusi
Ilo, masennus, halpamaisuus
jokainen hetkellinen kokemus
on kuin yllättävä vieras
Kestitse ilomielin niitä kaikkia
Silloin kun joukko suruja
mellastaa talossasi,
vie kaikki huonekalusikin.
Silti kohtele jokaista vierastasi hyvin.
Joku heistä voi johdattaa sinut,
uuden ilon äärelle.
Naurahtaen ota vastaan myös synkkä ajatus,
häpeän tunne, pahansuopaisuus.
Toivota kaikki tervetulleeksi.
Ole kiitollinen jokaisesta tulijasta,
koska jokainen on oppaasi,
tuonpuoleisesta lähetetty.
(The Essential Rumi; Harper Collins, 1995, s.104;
engl. Coleman Barks)
Minulla ei kuitenkaan oo sitä ongelmaa, niin kuin monilla muilla, etten osais nukkua tai sais nukuttua tarpeeksi. Vaan pikemminkin päinvastoin, että nukun aina ihan liikaa.
Unirytmit on ollu jo pidemmän aikaa ihan päin honkia. Niinä päivinä kun ei oo minnekään mitään menoa, niin edellisenä yönä saatan valvoa tosi myöhään katsoen leffoja ja surffaillen netissä ja sitten päivät venyy pitkälle nukkuen. Vaikka laittaisin herätyskellon ihan sitä varten että heräisin kerrankin ajoissa, niin kuitenkin sitä siirrän aina ja aina vaan eteenpäin. Tänäänkin heräsin vasta 17.10 :D Great. Ja nyt tuntuu että koko päivä on pilalla, kun ei ole mitään järkevää saanu aikaan. Vai olenko mä vaan liian ankara itselleni? Jos ei minnekään ole menemistä, niin eikö se toisaalta ole ihan sama herääkö aikaisin vai nukkuuko pitkään, koska enhän mä kuitenkaan tee siinä mitään pahaa muille. Pikemminkin ehkä hallaa itselleni, mutta ei kai sen pitäisi niin vaarallista olla.
Jotain positiivista ainakin tässäkin päivässä on se, että en herännyt krapulassa, koska en ollut eilen juomassa, siitä olen tosi ilonen!
Luen tällä hetkellä sellasta kirjaa kun : Ota henkinen voimasi käyttöön. Kirjoittanut Wayne W. Dyer. Siinä on hyvin kerrottu, muun muassa ihmisten ongelmista. "Ongelmat alkavat aina meidän omasta mielestämme. Ongelma on vain illuusio, jonka me itse henkisesti luomme. Ja ongelmaan on aina henkinen ratkaisu". "Kuinka vahvasti haluat tietää, ilman epäilyksen häivää, että kaikkiin elämäsi ongelmiin, pahimpiinkin, sisältyy suurimman hyvän siemen? Voimme oppia näkemään jokaisen kriisin uutena mahdollisuutena, joka ei tee elämää välttämättä helpommaksi, mutta tekee sen tyydyttävämmäksi. Silloin emme näe mitään asiaa negatiivisena", hän kirjoittaa.
Minusta noissa lauseissa on pointtinsa. Ehkä sinullekin, joka tätä blogia luet, saattaa olla tuttua se.. että jossain elämän vaiheessa kaikki voi ollakin ympärilläsi ihan hyvin, mutta sinä itse luot itsellesi koko ajan uusia ongelmia ja stressinaiheita? Minäkin teen itse monesti niin. Jos on aikoja jolloin kaikki on hyvin, luon kuin tyhjästä jonkin ongelman aiheen, mistä taas stressata. Tuntuu jopa ihan hassulta. Toi saa mut ajattelemaan, että ei ihmekään, että minusta ei mikään tunnu koskaan tarpeeksi hyvältä, koska minun mieleni syvimmät sopukat on ne, jotka yrittävät koko ajan luoda uusia haasteita ja niitä ongelmia. Täytyisi siis ruvetakin ajattelemaan asiaa niin päin, että se ongelma on vain illuusio. Sitä ei ole olemassa, kun vain minun mielessäni.
Asiasta kymmenenteen, kannattaa muidenkin lainata toi kirja tai oikeestaan ihan mikä tahansa kirja, mitkä käsittelee henkisiä asioita. Niissä on yllättävän paljon hyviä pointteja, joista voi saada jotain irti.
Asiasta sitten muihin.. vitsi, että säikähdin äsken, kun ovikelloani alettiin pimputtamaan ihan hullun lailla. Ajattelin eka, että siellä ois varmaan joku mun kaveri, mutta kun katoin ovisilmästä, ni siellä olikin joku nuori poika. No ajattelin avata oven. Ja sillähän oli kädessään, joku paperi täynnä tekstiä ja jonka se ois halunnut mun lukevan. Sanoin kuitenkin saman tien, että "ei kiitos". Mä en oikein tykkää noista ovelta-ovelle ramppaajista. Mistä mä voin sen oikeesti ees tietää, että onko niillä mitään suurta huolta vai yrittääkö ne vaan huijaamalla kerätä ihmisiltä rajat ja muutenkin.. miten ne edes uskaltaa pimputella ovilta oville? En mä ainakaan uskaltais. Ei tiiä ikinä, kuka hullu voi avata oven.. :s No omapahan on niiden ongelmansa. Taidan kohta laittaa tohon oveeni lapun, että "ei kaupustelijoita tai muita hihhuleita".. xD
Laitan tähän lopuksi runon, joka on tossa mainitsemassani kirjassa. Hyvää vloppua kaikille!
MAJATALO
Olla ihminen on majatalo
Joka aamu saapuu joku uusi
Ilo, masennus, halpamaisuus
jokainen hetkellinen kokemus
on kuin yllättävä vieras
Kestitse ilomielin niitä kaikkia
Silloin kun joukko suruja
mellastaa talossasi,
vie kaikki huonekalusikin.
Silti kohtele jokaista vierastasi hyvin.
Joku heistä voi johdattaa sinut,
uuden ilon äärelle.
Naurahtaen ota vastaan myös synkkä ajatus,
häpeän tunne, pahansuopaisuus.
Toivota kaikki tervetulleeksi.
Ole kiitollinen jokaisesta tulijasta,
koska jokainen on oppaasi,
tuonpuoleisesta lähetetty.
(The Essential Rumi; Harper Collins, 1995, s.104;
engl. Coleman Barks)
perjantai 9. joulukuuta 2011
TAHDON RAKASTUU!
Auuh! päähän juolii nyt jostain kumman syystä tosi v*ttumaisesti. On juolinu jo pari tuntia tonne itsestä katsottuna öööö.. oikeeseen otsalohkoon. Tai mikä lie. Ja Buranaa.. tai muutakaan vastaavaa, mulla ei tietenkään ole. Taidanpa keittää siis kohta kahvia. Muutenki jotenki hermot kireellä, ku ärsyttää olla yksin yksin yksin. Oon liikaa yksin. Mulla on ystäviä, mutta silti tunnen itseni yksinäiseksi.
Just tossa jokin aika sitten mietiskelin ystäviäni, jotka asuu eri paikkakunnilla. Oon miettiny, miks ne ei nykysin enää soittele mulle, lähetä viestiä, saatikka tule käymään mun luona. Ymmärrän sen, että on kiireitä, on työtä, joillain perhettä.. mutta eikö joskus elämässä vois olla sentään jokin rako, että muistettas ystäviään, niitäkin jotka asuu muualla. En jaksa olla aina se, joka ekana ottaa yhteyttä. Tai ekana kysyy, että pitäskö meidän joskus nähäkkin. Silloin tuntuu että ystävyys on hyvin yksipuolista.
Ja yks asia, mitä mä niin kaipaan... RAKKAUS. RAKASTUMINEN. IHASTUMINEN. Ai että mä kaipaan niitä tunteita, kun sä tutustut johonkin ihmiseen,joka saa perhosia lentelemään vatsan pohjassa, jota miettiä ennen kuin nukahtaa, joku jonka kanssa kulkea käsi kädessä, tehdä ruokaa, katsella leffoja, katsella kuutamoa. Minä niin kaipaan niitä aikoja kun olin rakastunut. Tai en niinkään kaipaa sitä ihmistä (narsistia exääni), mutta kai sitä tunnetta. Tietysti mä rakastan mun ystäviä ja läheisiä, mutta ei se oo sama asia.
Joskus mua suoraan sanottuna ärsyttää se, että olen syntynyt homoksi. Ei sillä, että heteroilla se ois yhtään sen helpompaa, mutta ainakin ns. valinnanvaraa on enemmän. Täälläkin paskakaupungissa on vaan ne samat naamat (homot ja bi:t) joka hemmetin paikassa. Ja sit jos yks on jauhanu musta jotain kakkaa, ni tietysti kaikki kaupungin gayt nyt ajattelee, että joo "toi on kusipää, ei kannata tutustua", kun en edes ole sitä. Huoooh.
Niinhän se sanonta menee, että hyvät asiat tuppaa tapahtumaan silloin, kun niitä vähiten odottaa. MUTTA MÄ EN JAKSA ODOTTAA, EN VÄHÄÄ ENKÄ PALJOO! Mä haluan rakkautta, nyt ja heti :DDDD gimme sum loveeee!
Just tossa jokin aika sitten mietiskelin ystäviäni, jotka asuu eri paikkakunnilla. Oon miettiny, miks ne ei nykysin enää soittele mulle, lähetä viestiä, saatikka tule käymään mun luona. Ymmärrän sen, että on kiireitä, on työtä, joillain perhettä.. mutta eikö joskus elämässä vois olla sentään jokin rako, että muistettas ystäviään, niitäkin jotka asuu muualla. En jaksa olla aina se, joka ekana ottaa yhteyttä. Tai ekana kysyy, että pitäskö meidän joskus nähäkkin. Silloin tuntuu että ystävyys on hyvin yksipuolista.
Ja yks asia, mitä mä niin kaipaan... RAKKAUS. RAKASTUMINEN. IHASTUMINEN. Ai että mä kaipaan niitä tunteita, kun sä tutustut johonkin ihmiseen,joka saa perhosia lentelemään vatsan pohjassa, jota miettiä ennen kuin nukahtaa, joku jonka kanssa kulkea käsi kädessä, tehdä ruokaa, katsella leffoja, katsella kuutamoa. Minä niin kaipaan niitä aikoja kun olin rakastunut. Tai en niinkään kaipaa sitä ihmistä (narsistia exääni), mutta kai sitä tunnetta. Tietysti mä rakastan mun ystäviä ja läheisiä, mutta ei se oo sama asia.
Joskus mua suoraan sanottuna ärsyttää se, että olen syntynyt homoksi. Ei sillä, että heteroilla se ois yhtään sen helpompaa, mutta ainakin ns. valinnanvaraa on enemmän. Täälläkin paskakaupungissa on vaan ne samat naamat (homot ja bi:t) joka hemmetin paikassa. Ja sit jos yks on jauhanu musta jotain kakkaa, ni tietysti kaikki kaupungin gayt nyt ajattelee, että joo "toi on kusipää, ei kannata tutustua", kun en edes ole sitä. Huoooh.
Niinhän se sanonta menee, että hyvät asiat tuppaa tapahtumaan silloin, kun niitä vähiten odottaa. MUTTA MÄ EN JAKSA ODOTTAA, EN VÄHÄÄ ENKÄ PALJOO! Mä haluan rakkautta, nyt ja heti :DDDD gimme sum loveeee!
JOULU JOULU JOULU!!
Kävin tänään kaverin kanssa jouluostoksilla kaupungilla. Luojan kiitos, ei nyt ollu niin älyttömästi porukkaa.
Joulu on ihanaa aikaa, mutta vuosi vuodelta fiilis senkin suhteen on menny alaspäin. Joulu on nykyään vaan pelkkää rahastusta!! tavaratalot tursuaa lahjatavaroita. Mukava tietty että valikoimaa on, mutta eikö vähempikin riittäis?!?
Sitten se stressi, joka oikein huokuu ihmisistä. Stressataan siitä, ku lahjoja pitää ostaa monille kymmenille, ja on kiirettä ja on menoa ja sitä ja tätä. Jouluhan pitäisi olla rauhoittumisen aikaa. Tärkein lahja minusta jouluna on se, että viettää aikaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa ja nauttii siitä.
Senkin takia oli mukava tänään, että oli perjantaiseen nähden yllättävän vähän porukkaa on se, että kärsin ajoittain myös paniikkioireita. Paniikkikohtaus on yks ikävimmistä tunteista mitä voi tuntea. Hyrr.. Siks yritän välttää viimeseen asti aina kaikkia tosi suuria tavarataloja.. varsinkin silloin jos ne on täynnä.
Hmh.. se ois sitten perjantai. Nää viikonloput on niitä pahimpia päiviä aina. Lähinnä raittiina pysymisen suhteen.. Oon vähä sellanen, että oon melkein joka vloppu jossain menossa, vaikka ei se juominenkaan nyt aina niin hauskaa ole.. varsinkaan jos rahaa menee tuhottomasti. :/ Mutta ois vaikka kiva viettää edes jotain leffailtaa jonkun kanssa, tai käydä vaikka jossain yhdellä jonkun kanssa... tai jotain! Mä en oikein tykkää olla yksin..
Toisinaan se on toki kivaa . Mutta sit jos se jatkuu liian pitkään, ni se on kauheeta.. Voi kun löytäsin vierelleni jonkun mukavan pojan, jonka viereen voisin käpertyä näin talven pimeinä iltoina. Mutta ei kuulu, eikä näy :(( käveleeköhän "se oikea" vastaan milloinkaan..
Tai en mä usko tosin siihen, että jokaiselle on se yksi oikea... enemmänkin siihen, että voi olla monta oikeaa ja myös monta väärää.
Näihin tunnelmiin päätän tämän tekstini. Jospa tää tän hetkinen yksinäinen ja surullinen mieli kaikkoas jonnekin tän illan aikana vielä.
Joulu on ihanaa aikaa, mutta vuosi vuodelta fiilis senkin suhteen on menny alaspäin. Joulu on nykyään vaan pelkkää rahastusta!! tavaratalot tursuaa lahjatavaroita. Mukava tietty että valikoimaa on, mutta eikö vähempikin riittäis?!?
Sitten se stressi, joka oikein huokuu ihmisistä. Stressataan siitä, ku lahjoja pitää ostaa monille kymmenille, ja on kiirettä ja on menoa ja sitä ja tätä. Jouluhan pitäisi olla rauhoittumisen aikaa. Tärkein lahja minusta jouluna on se, että viettää aikaa itselle tärkeiden ihmisten kanssa ja nauttii siitä.
Senkin takia oli mukava tänään, että oli perjantaiseen nähden yllättävän vähän porukkaa on se, että kärsin ajoittain myös paniikkioireita. Paniikkikohtaus on yks ikävimmistä tunteista mitä voi tuntea. Hyrr.. Siks yritän välttää viimeseen asti aina kaikkia tosi suuria tavarataloja.. varsinkin silloin jos ne on täynnä.
Hmh.. se ois sitten perjantai. Nää viikonloput on niitä pahimpia päiviä aina. Lähinnä raittiina pysymisen suhteen.. Oon vähä sellanen, että oon melkein joka vloppu jossain menossa, vaikka ei se juominenkaan nyt aina niin hauskaa ole.. varsinkaan jos rahaa menee tuhottomasti. :/ Mutta ois vaikka kiva viettää edes jotain leffailtaa jonkun kanssa, tai käydä vaikka jossain yhdellä jonkun kanssa... tai jotain! Mä en oikein tykkää olla yksin..
Toisinaan se on toki kivaa . Mutta sit jos se jatkuu liian pitkään, ni se on kauheeta.. Voi kun löytäsin vierelleni jonkun mukavan pojan, jonka viereen voisin käpertyä näin talven pimeinä iltoina. Mutta ei kuulu, eikä näy :(( käveleeköhän "se oikea" vastaan milloinkaan..
Tai en mä usko tosin siihen, että jokaiselle on se yksi oikea... enemmänkin siihen, että voi olla monta oikeaa ja myös monta väärää.
Näihin tunnelmiin päätän tämän tekstini. Jospa tää tän hetkinen yksinäinen ja surullinen mieli kaikkoas jonnekin tän illan aikana vielä.
Masennus.
Lyhyt ja ytimekäs otsikko; masennus.
Siitä olisi siis tarkoitus kirjoittaa. Kaikesta siihen liittyvistä asioista, mutta myös paljosta muusta. Älkää siis pelätkö, en aio vuodattaa täällä pahaa oloani päivästä toiseen. Toiset päivät ovat varmasti parempia kuin toiset.
Voisin ensin kertoa hiukan itsestäni ja taustastani. Liikaa en kuitenkaan halua paljastaa, koska en halua, että joku "ei-toivottu" ihminen tajuaa, kuka on tekstin takana..
Olen siis 24-vuotias mies. Homoseksuaali. <-- Ei ole tarkoitus tuota toitottaa koko Suomelle, mutta halusin mainita, koska se on osa minua.
Nuoruudessani jouduin kokemaan vakavaa koulukiusaamista. Minua kiusattiin 9 vuotta, eli koko peruskoulu-aika. Ala-asteella vähän vähemmän, silloin se oli enemmänkin pientä ivailua, tönimistä tms. Yläasteella se sitten muuttuikin pahemmaksi. Minua loukattiin tosi monista henk.kohtaisista asioista, haukuttiin, hakattiin koulun jälkeen, nöyryytettiin julkisesti ja ynnä muuta "mukavaa". Kiusaaminen päättyi onneksi siihen paikkaan, kun päätin peruskouluni.. mutta hassua, eikös, että 8 vuoden takaiset asiat silti edelleen silloin tällöin tulevat kummittelemaan mieleeni. Jos en ajattele niitä hereillä, niin sitten ne tulevat joskus uniin.
Sen lisäksi oon kokenut paljon pettymyksiä ihmissuhteissa. On valehdeltu ja käytetty törkeesti vaan hyväksi. On tullu seurusteltua yli 3 vuotta narsistinkin kanssa, joka meinas tuhota mun elämän, kunnes lopulta tajusin lähtee suhteesta pois.
Sen jälkeen sain hetkeksi virtaa ja sain suoritettua opinnot viimein loppuun, mutta nyt tuntuu siltä että olen taas samassa pisteessä. Elämä tuntuu kurjalta, mieliala alakuloinen, mikään ei jaksa oikein innostaa. Tai joskus jaksaa, mutta sitten se into taas lopahtaa.
Erilaisia terapia ja laitoshoito-jaksoja takana jonkin verran, mutta vieläkään ei tunnu siltä että oisin saanut käsittelemättömät asiani päätökseen.
Masennus - se on siitä ikävä sairaus, että sitä ei voi ennustaa milloin siitä "paranee", vai kulkeeko se läsnä koko loppuelämän. Siihen ei ole mitään tiettyä rokotetta tai lääkettä joka sen voisi viedä kokonaan pois. Kerta heitolla. Voi kun sellainen lääke olisikin, mutta niitä lääkkeitäkin on saanu kokeilla vaikka minkälaisia, tietenkin sen takia että löytyisi sopiva lääke. Mutta ei nekään auta, kun ehkä yleiseen vireyteen vähän. Auttavat unensaantiin jne. Mutta ei nekään vie sitä masennusta täysin pois.
Niin jokos mä kerroin mun tän hetkisen diagnoosini.. Eli se on toistuva keskivaikea masennus. 3 vuotta sitten diagnoosi oli puolestaan vakava-asteinen psykoottinen masennus. Ja mitkä asiat olivat hitusen verran niitä asioita, että diagnoosi oli eri? No.. sillon 3 vuotta sitten oli joo vähän noita psykoottisiakin oireita, mutta silloin taustalla oli itsemurhayritys, joka teki masennuksesta vakava-asteisen. Nyt puolestaan kun taustalla ei ole itsari-yritystä, kyseessä on keskivaikea.
Varmaan myös osakseen diagnooseihin vaikuttaa noi kaiken maailman BDI-kyselyt sun muut, jotka on varmasti aika monelle masentuneelle tuttuja?
Mutta missä määrin kuitenkaan voidaan mitata, onko masennus vakava vai keskivaikea.. minun mielestäni kaikenlainen masennus on vakavaa, oli se sitten itsetuhoista tai ei, koska loppujen lopuksi keskivaikea masennuskin voi johtaa itsemurhaan.
Ymmärrän sen, ettei kukaan ihminen voi nähdä toisen pääkopan sisälle, eikä nähdä ajatuksia jotka päässä pyörii.. Mutta tällaiset kyselyt on alkanut jostain syystä mua huvittamaan, mutta myös ärsyttämään pikkuhiljaa. Mikään lappu tai testi ei voi näyttää niitä asioita, mitä minä sisälläni tunnen. Kyllähän ne voi jonkinlaista suuntaa näyttää, mutta miten hyvin.. on sitten asia erikseen.
Siksipä mielestäni terveydenhoidossakin pitäisi VIELÄKIN ENEMMÄN käyttää hyötynä terapeuttista keskusteluapua. Aivan liikaa tänäkin päivänä ihmisille määräillään vaan reseptejä ja ojennetaan kättä päälle, että onnea sulle vaan elämääsi! Tai sitten pidetään laitoshoidossa, joka sekään välttämättä ei loppujen lopuksi ole hyvä asia. Tietysti alkuun on, mutta jos laitoshoidossa on vaikkapa useita vuosia, voi olla kauhea kynnys palata ns. "normaaliin" elämään.
Siksi oikeanlainen keskusteluapu on tavattoman tärkeää ja onhan sitä saatavilla, mutta aina ei välttämättä tarpeeksi ajoissa. Kun aina sanotaan, että resurssit resurssit.. eivät riitä jne. Mutta kyse on kuitenkin ihmiselämästä, jota mikään ei voi korvata.
Yhteiskunnassamme on paljon epäkohtia, mutta epäkohtienkin kanssa on vaan elettävä. Karu tosiasiahan on se, että kukaan ihminen ei voi vahtia toista 24/7, kukaan ei voi pelastaa toista masennukselta. Vaan se suurin ponnistus lähtee ihmisestä itsestään. Täytyy löytää se voima ja tahto ja sanoa itselleen, että kyllä minä tästä vielä nousen ja otan sen avun vastaan minkä saan.
Nyt minä kuitenkin taidan alkaa tältä erää lopetella.
Jatkossakin tulen kirjottamaan tänne enemmän mieltä askarruttavista asioista, omasta elämästäni, kokemuksistani, masennuksestani ja ylipäätään arkipäiväisestä elämästä.
Toivon, että jos joku tätä blogia lukee, niin muistaa sen, että ei ole ajatustensa ja ongelmiensa kanssa yksin. Oliskin itseasiassa tosi hienoa, jos muutkin tänne kirjoittavat omasta masennuksestaan, kokemuksistaan tai ihan mistä vaan. Sana on vapaa.
Keskustelu ja vertaistuki on yllättävän paljon energiaa antava lähde.
Minä hymyilen täällä, koska elämä kuitenkin tuntuu voittavan. Enkä minä ole tullut tänne luovuttamaan. Hymyile sinäkin siellä :-) Zau!
Siitä olisi siis tarkoitus kirjoittaa. Kaikesta siihen liittyvistä asioista, mutta myös paljosta muusta. Älkää siis pelätkö, en aio vuodattaa täällä pahaa oloani päivästä toiseen. Toiset päivät ovat varmasti parempia kuin toiset.
Voisin ensin kertoa hiukan itsestäni ja taustastani. Liikaa en kuitenkaan halua paljastaa, koska en halua, että joku "ei-toivottu" ihminen tajuaa, kuka on tekstin takana..
Olen siis 24-vuotias mies. Homoseksuaali. <-- Ei ole tarkoitus tuota toitottaa koko Suomelle, mutta halusin mainita, koska se on osa minua.
Nuoruudessani jouduin kokemaan vakavaa koulukiusaamista. Minua kiusattiin 9 vuotta, eli koko peruskoulu-aika. Ala-asteella vähän vähemmän, silloin se oli enemmänkin pientä ivailua, tönimistä tms. Yläasteella se sitten muuttuikin pahemmaksi. Minua loukattiin tosi monista henk.kohtaisista asioista, haukuttiin, hakattiin koulun jälkeen, nöyryytettiin julkisesti ja ynnä muuta "mukavaa". Kiusaaminen päättyi onneksi siihen paikkaan, kun päätin peruskouluni.. mutta hassua, eikös, että 8 vuoden takaiset asiat silti edelleen silloin tällöin tulevat kummittelemaan mieleeni. Jos en ajattele niitä hereillä, niin sitten ne tulevat joskus uniin.
Sen lisäksi oon kokenut paljon pettymyksiä ihmissuhteissa. On valehdeltu ja käytetty törkeesti vaan hyväksi. On tullu seurusteltua yli 3 vuotta narsistinkin kanssa, joka meinas tuhota mun elämän, kunnes lopulta tajusin lähtee suhteesta pois.
Sen jälkeen sain hetkeksi virtaa ja sain suoritettua opinnot viimein loppuun, mutta nyt tuntuu siltä että olen taas samassa pisteessä. Elämä tuntuu kurjalta, mieliala alakuloinen, mikään ei jaksa oikein innostaa. Tai joskus jaksaa, mutta sitten se into taas lopahtaa.
Erilaisia terapia ja laitoshoito-jaksoja takana jonkin verran, mutta vieläkään ei tunnu siltä että oisin saanut käsittelemättömät asiani päätökseen.
Masennus - se on siitä ikävä sairaus, että sitä ei voi ennustaa milloin siitä "paranee", vai kulkeeko se läsnä koko loppuelämän. Siihen ei ole mitään tiettyä rokotetta tai lääkettä joka sen voisi viedä kokonaan pois. Kerta heitolla. Voi kun sellainen lääke olisikin, mutta niitä lääkkeitäkin on saanu kokeilla vaikka minkälaisia, tietenkin sen takia että löytyisi sopiva lääke. Mutta ei nekään auta, kun ehkä yleiseen vireyteen vähän. Auttavat unensaantiin jne. Mutta ei nekään vie sitä masennusta täysin pois.
Niin jokos mä kerroin mun tän hetkisen diagnoosini.. Eli se on toistuva keskivaikea masennus. 3 vuotta sitten diagnoosi oli puolestaan vakava-asteinen psykoottinen masennus. Ja mitkä asiat olivat hitusen verran niitä asioita, että diagnoosi oli eri? No.. sillon 3 vuotta sitten oli joo vähän noita psykoottisiakin oireita, mutta silloin taustalla oli itsemurhayritys, joka teki masennuksesta vakava-asteisen. Nyt puolestaan kun taustalla ei ole itsari-yritystä, kyseessä on keskivaikea.
Varmaan myös osakseen diagnooseihin vaikuttaa noi kaiken maailman BDI-kyselyt sun muut, jotka on varmasti aika monelle masentuneelle tuttuja?
Mutta missä määrin kuitenkaan voidaan mitata, onko masennus vakava vai keskivaikea.. minun mielestäni kaikenlainen masennus on vakavaa, oli se sitten itsetuhoista tai ei, koska loppujen lopuksi keskivaikea masennuskin voi johtaa itsemurhaan.
Ymmärrän sen, ettei kukaan ihminen voi nähdä toisen pääkopan sisälle, eikä nähdä ajatuksia jotka päässä pyörii.. Mutta tällaiset kyselyt on alkanut jostain syystä mua huvittamaan, mutta myös ärsyttämään pikkuhiljaa. Mikään lappu tai testi ei voi näyttää niitä asioita, mitä minä sisälläni tunnen. Kyllähän ne voi jonkinlaista suuntaa näyttää, mutta miten hyvin.. on sitten asia erikseen.
Siksipä mielestäni terveydenhoidossakin pitäisi VIELÄKIN ENEMMÄN käyttää hyötynä terapeuttista keskusteluapua. Aivan liikaa tänäkin päivänä ihmisille määräillään vaan reseptejä ja ojennetaan kättä päälle, että onnea sulle vaan elämääsi! Tai sitten pidetään laitoshoidossa, joka sekään välttämättä ei loppujen lopuksi ole hyvä asia. Tietysti alkuun on, mutta jos laitoshoidossa on vaikkapa useita vuosia, voi olla kauhea kynnys palata ns. "normaaliin" elämään.
Siksi oikeanlainen keskusteluapu on tavattoman tärkeää ja onhan sitä saatavilla, mutta aina ei välttämättä tarpeeksi ajoissa. Kun aina sanotaan, että resurssit resurssit.. eivät riitä jne. Mutta kyse on kuitenkin ihmiselämästä, jota mikään ei voi korvata.
Yhteiskunnassamme on paljon epäkohtia, mutta epäkohtienkin kanssa on vaan elettävä. Karu tosiasiahan on se, että kukaan ihminen ei voi vahtia toista 24/7, kukaan ei voi pelastaa toista masennukselta. Vaan se suurin ponnistus lähtee ihmisestä itsestään. Täytyy löytää se voima ja tahto ja sanoa itselleen, että kyllä minä tästä vielä nousen ja otan sen avun vastaan minkä saan.
Nyt minä kuitenkin taidan alkaa tältä erää lopetella.
Jatkossakin tulen kirjottamaan tänne enemmän mieltä askarruttavista asioista, omasta elämästäni, kokemuksistani, masennuksestani ja ylipäätään arkipäiväisestä elämästä.
Toivon, että jos joku tätä blogia lukee, niin muistaa sen, että ei ole ajatustensa ja ongelmiensa kanssa yksin. Oliskin itseasiassa tosi hienoa, jos muutkin tänne kirjoittavat omasta masennuksestaan, kokemuksistaan tai ihan mistä vaan. Sana on vapaa.
Keskustelu ja vertaistuki on yllättävän paljon energiaa antava lähde.
Minä hymyilen täällä, koska elämä kuitenkin tuntuu voittavan. Enkä minä ole tullut tänne luovuttamaan. Hymyile sinäkin siellä :-) Zau!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)