Varautukaa, ajattelin nyt kirjoittaa oikein piiiiiiiiiiiitkän postauksen, kun on niin tylsää. :-D (kahvipannu porisee tuolla taustalla, vaikka kellokin on jo 21.48, no se on vaan tää mun rytmi).
Tänään tosin pomppasin ylös jo klo. 09.00 *taputtaa*, hyvä minä. Ei paskempi juttu. Tuntuu kyllä olo paljon paremmalta kun herää aikaisin, kun tavallaan vaikka ei oiskaan minnekään sitä menoa, niin silti jotenkin mukava herätä vielä päivänvalon aikaan. Nyt talvisin kun on muutenkin koko ajan niin pimeää. Kesä, tule jo takaisin. <3
Joskus on hyvä pysähtyä paikalleen ja kysyä itseltään: "mitä minulle kuuluu?" ihan näin asiasta kymmenenteen ja... tällä hetkellä mun täytyy myöntää että mulle kuuluu ihan hyvää. Jotenkin se pitää sanoa näin varovaisesti "ihan", kun sitä on jotenkin tottunut sellaseen kokoaikaiseen masikseen/huonoon olotilaan, niin pitää ihan kuiskaten sanoo että nyt menee paremmin. Kai sitä jotenkin alitajuisesti pelkää koko ajan, että kohta taas varmaan kaikki romahtaa.
Juuuu.. eli hyvää kuuluu. Siis ihan hyvää. :D heh. Eilen tosiaan joo loppui Big Brotherhkin, nyyyyh :( ei oo nyt mitään mitä kattoo, tai no on.. mutta kuitenkin. Janica sitten voitti, mikä tosin ei yllättänyt, kun sitä aavistelinkin.. mut mut.. no ei ollu mun lemppariasukas, mutta toisaalta samapa tuo kuka sen voittaa, on niitä tärkeämpiäkin huolenaiheita elämässä.
Kävin tänään äitipolilla moikkaamassa serkkua ja sen miestä. Ne sai tossa ihan muutamia päiviä sitten suloisen tyttövauvan. <3 näin sen siitä oven lasin takaa, ja voi että miten pieni ja suloinen lapsi siellä nukkui <3 oon niin onnellinen niiden puolesta. Musta tulee muuten tälle lapselle sylikummi, mikä on mulle iso kunnia. Oi, ootan sitä päivää kun on kastetilaisuus :)
Taas mulle on iskeny kauhee vauvakuume. Näköjään miehilläkin voi sellainen olo. Mutta, siinä on vaan niinku taas kerran yks ongelma esteenä. Eipä oo kovin todennäköistä, että omaa lasta tulisin koskaan saamaan. Se on se, kun sitä on homoseksuaaliksi syntynyt ja miehistä kiinnostunut, niin harvemmimpa sitä 2 miestä voi lasta saaha. :( surettaa. Vaikka mukava juttu sinänsä se, että lähipiirissä noita mukuloita tunnutaan tekevän melkein kuin liukuhihnalta, mutta ei se ole silti sama asia. Joskus sitä vaan toivois, että vois kasvattaa pienestä ihmisestä kunnollinen ja hyvän aikuisen ja jolle voisi opettaa ns. omia elämän viisauksiaan. Mutta tähän tilanteeseen on nyt tyydyttävä.. ja that's it.
Asiasta taas vaihteeksi kukkaruukkuun. Mua on tänään vähän mietityttänyt mun yks hyvä ystävä. Se muutti yheltä paikkakunnalta samaan kaupunkiin (jossa minä asun), niin tässä muutamia kuukausia sitten. Ja, se on ollu nyt tässä kotipaikkakunnallaan käymässä vähän yli viikon. Sen piti tulla jo eilen takas tännepäin ja jännittämään mun kanssa yhdessä bb-finaalia. Mutta se oli sit niin väsynyt, ettei se jaksanut lähtee eilen enää ajamaan. Ei siinä mitään.
Mutta sit tänään oon yrittäny soittaa sille aika monta kertaa, tossa iltapäivällä joskus kolmen jälkeen. No se ei vastaa puhelimeen ja ajattelin, että no se varmaan vielä nukkuu. Sen sisko sit sattu olemaan fb:ssä ja kysyin siltä, että vielä se neiti X on nukkumassa ja sen sisko sano, et se oli tänään tullu aiemmin päivästä jo takas tännepäin. No sit oon yrittäny täs pitkin iltaa sille soittaa, et haluisko se tulla kahvelle mun luo, mutta se ei oo vastannu eikä oo soittanu takasin. Mä nyt ehkä taas mietin ihan liikaa, mutta tuli jo hetkeks sellanen mieleen.. että ei kai se vaan oo mistään suuttunu mulle.. :( ? en kyllä tietääkseni oo mitään pahaa ainakaan tehnyt. No, jospa siihen vaan olis joku järkevä selitys..
Ja viiielä asiasta kymmenenteen. :DDDD (joko kyllästyttää??) hehe. No niin, siis eli mähän oon ollu tässä kohta melkein jo vuoden ajan työttömänä. Tossa alkukeväästä mie olin sairaslomalla muutaman kuukauden, kun mulla taas tuo masennus iski pahempana. Ja tää syksy on sit ollu melkosta hullunmyllyä, ku oon ravannu terapeutilla, lääkärissä, työvoimapalvelu-keskuksessa ja vaikka sun missä..miettien että mitäs nyt seuraavaksi. No, vihdoin sit asiat alko selkenemään ja päätin hakea sellasta Kelan Mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennusta paikasta X. No sen paikan kanssa aletaan ns. nyt kartottamaan, että mihin voisin mennä työharjoitteluun/kokeiluun. Eli tän tarkoituksena olis mua saada takas työelämään, ja samalla voisin harjottelujen aikana tutustua vaikkapa erilaisiin aloihinkin. Sitä on vähän vaikee selittää, mutta kuitenkin, mun piti kirjottaa sellaselle lapulle tavoitteitani, tiettyä aihetta koskien ja ajattelin nyt niitä tavoitteitani kirjottaa tännekkin..
Aseta kunkin elämän osa-alueen kohdalle 1-3 tavoitetta, jotka muuttavat elämääsi parempaan suuntaan.
OSA-ALUE 1: TYÖ
- Tavoitteena löytää viihtyisä ja monipuolinen työ
- Työ jossa opin uutta ja joka tarjoaa haasteita
- Hyvä työympäristö (käsittää siis niin henkisen kuin fyysisen ympäristön)
OSA-ALUE 2: IHMISSUHTEET
- Tavoitteena löytää esim. uusia ystäviä
- Ystäviä, joiden kanssa on paljon muutakin ajanvietettä kuin juominen
- Tavoitteena myös tavata enemmän sukulaisia ja ystäviä, jotka asuvat eri kaupungeissa
OSA-ALUE 3: VAPAA-AIKA
- Uusia harrastuksia esim. liikunta
- Enemmän sosiaalisia tilanteita vapaa-ajalla
- Normaalimpi päivärytmi
OSA-ALUE 4: TERVEYS
-Painon pudottaminen
-Tupakoinnin lopettaminen
-Terveellisemmät elämäntavat noin yleensä
Tossapa on sellaisia omia mietteitäni siitä, mitkä asiat voisivat muuttaa elämääni vähän parempaan suuntaan ja saamaan minut voimaan paremmin. Kannattaa muiden kirjotella tollasia tavoitejuttuja vaikka ja ottaa päämääriä elämään. Elämä ilman sisältöä, ei oikein tunnu miltään, joten siksi sitä sisältöä on hyvä olla.
Huh.... nyt saa tän postauksen kirjottaminen riittää, kädet alkaa olla kohta ihan muusina :D tähän loppuun vielä yks hyvä biisi johon oon ihastunu <3 ZAU!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti