Koitan tätäkin tulla aina silloin tällöin päivittämään, ettette vaan unohda minua. ;D hahah.
Njoo. Paljon on ollut mielen päällä viime aikoina. Pitäisi löytää kaksio, jonne siis muutamme "siskoni" kanssa. Pitäisi löytää työharjoittelupaikka. Uusi terapeuttikin ym. Joskus ois vaan niin paljon helpompaa kun vois sysätä jollekin toiselle kaikki asiat, että tee nämä mun puolesta.
Mutta, mä en anna itselleni enkä masennukselle periksi. Mä en vaivu epätoivoon. Asiat kyllä järjestyy aina jotenkin tavalla tai toisella. Ja vaikkei järjestyiskään, niin so? Tää on vaan elämää, elämä kyllä jatkuu.
Ollaan Murmu-siskoni kanssa juteltu mm. tänään siitä, että ei oo yhtä oikeaa tapaa elää tätä elämää. Voi olla monta oikeaa tapaa. Ei pitäisi olla liian tuomitsevainen itselleen tai elämälle. Me ollaan vielä nuoria. Elämä edessä. Kai tulevaisuudella on tarjottavana jotain hyvääkin?
No, asiasta toiseen. Mä oon viime aikoina alkanu miettimään mun muita ystäviä. Ystäviä, jotka asuu täällä samassa kaupungissa kuin minä. Kenestäkään ei oo kuulunu mitään. Kukaan ei kysele, että haluisko nähä. Kukaan ei ota yhteyttä. En oikein ymmärrä, että MIKSI? Olenko mä huonoa seuraa, jonka kanssa ei jaksa olla vai mistä on kyse?
Siis en mä itseäni yksinäiseksi tunne, mutta siis.. mietin vaan, että mistä moinen johtuu.
No, ei kai mistään ihmeellisestä. Toivottavasti ei.
Nyt minä kuitenkin annan itselleni levon. Siis henkisesti. En jaksa stressata. En jaksa. Se kuluttaa liikaa voimia nyt. Ja miksi stressata? Mitä mä siitä hyödyn? Eiköhän asiat järjesty itsestään ilman stressaustakin. Taidan jatkaa siivoamista --> se on mun terapiaani :D
PS. Musta toi kuva jotenkin kiteyttää pieneen muotoonsa ihmiselämän. Me kuljemme täällä maailmassa suurimmaksi osaksi yksin ja itseämme varten. Pimeälle tiellä, etsien oikeaa suuntaa joka veisi kohta valoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti